Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto järjesti 7-12 -vuotiaille lapsille suunnatun maakunnallisen taidekasvatushankkeen Minä osaan!

Keski-Suomen rahasto rahoitti hankkeessa koulukohtaisia, yhden lukukauden tai -vuoden kestäviä toimintajaksoja, joilla koululaiset työskentelivät ammattitaiteilijan johdolla. Koulut saivat itse valita toimintajakson taidealan.

Osanottajakoulut valittiin vuosittain järjestettävän haun perusteella. Ensimmäiset kurssit aloitettiin elokuussa 2011. Hankkeen kokonaiskesto oli kolme lukuvuotta.

Yhdenvertaisuus kärkiajatuksena

Keski-Suomen rahasto halusi tukea lasten yhdenvertaista oikeutta taiteen ja kulttuurin kokemiseen ja harrastamiseen. Tavoitteena oli tarjota lapsille taidelähtöisiä, avartavia ja kannustavia kokemuksia siitä, miten eri tavoin voimme hahmottaa maailmaa, elämää, toisia ihmisiä ja itseämme.

Onnistunut taiteellinen työskentely vahvistaa lapsen vuorovaikutustaitoja ja omaäänistä luovuutta. Hanke työllisti keskisuomalaisia ammattitaiteilijoita ja loi lapsille mahdollisuuden uuteen, parhaimmillaan merkittäväksi kasvavaan aikuiskontaktiin.

Toimintaperiaatteet

Koululaisten taiteellinen työskentely voitiin toteuttaa iltapäiväkerhotoimintana tai integroida osaksi opetusta. Keski-Suomen rahasto tarjosi rahoitusta osahankkeille, mutta hakemisesta, rahoituksen käytöstä ja toiminnan käytännön järjestelyistä vastasivat koulut yhteistyössä taiteilijan tai taiteilijaryhmän kanssa. Myöntöperusteissaan maakuntarahasto painotti koulujen ja taiteilijoiden omaehtoista sitoutumista hankkeeseen.

Rahoitusmahdollisuus koski Keski-Suomen alueella toimivia kouluja ja taiteilijoita. Hankkeen ensimmäisenä vuonna rahoitettiin 3-6 koulukohtaista toimintajaksoa ja kahtena seuraavana vuonna 5-10 jaksoa vuosittain.

Lisätietoja ja tarkemmat hakuohjeet Keski-Suomen rahaston asiamieheltä Antti Niskaselta, antti.niskanen@skr.fi, puh. 050 385 7607.