Kolmivuotinen nuorisohanke on Suomen Kulttuurirahaston osalta päättynyt. Uusia Myrsky-hakemuksia ei oteta enää vastaan. Myrskyn toimintaa jatkaa Suomen lasten ja nuorten säätiö www.nuori.fi

Suomen Kulttuurirahasto sitoutui valtakunnalliseen nuorisohanke Myrskyyn kolmeksi vuodeksi. Hanke käynnistyi helmikuussa 2008 ja päättyi Kulttuurirahaston osalta vuoden 2011 alussa. Taiteen tekemisen keinoin 13–17-vuotiaiden nuorten kasvua tukevan hankkeen rahoitus oli kaikkiaan noin 5 miljoonaa euroa.

Myrskylle saatiin myös ulkopuolinen rahoittaja, Huhtamäki Oyj, jonka osuus rahoituksesta oli 700 000 euroa. Itsenäisille osahankkeille myönnetyn rahoituksen turvin käynnistettiin kolmen vuoden aikana yhteensä yli 80 ammattitaiteilijoiden ohjaamaa taideprojektia, joihin osallistui yli 14 000 nuorta. Tämän lisäksi Kulttuurirahasto järjesti satoja nuoria yhteen koonneen Myrsky-festivaalin Hämeenlinnassa elokuussa 2010.

Erityishuomio syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin

Myrsky suunnattiin kaikenlaisille nuorille, mutta erityistä huomiota kiinnitettiin syrjäytymisvaarassa oleviin ns. katvenuoriin:

  • nuori, jolla tai jonka lähipiirissä on päihde- tai mielenterveysongelma, väkivaltaisuutta tai rikollisuutta
  • koulukiusattu, arka tai vetäytyvä
  • vähemmistöön kuuluva, vammainen, erityistarpeita omaava
  • maahanmuuttaja
  • huostaan otettu nuori

Katveessa oleminen käsitettiin laajasti ja se saattoi tarkoittaa myös koko asuinalueen tai paikkakunnan syrjässä olemista. Usealla paikkakunnalla taiteilijat tekivät yhdessä nuorten kanssa uraauurtavaa työtä ja Myrsky pyrki myös osahankkeiden jatkorahoituksia myöntämällä tukemaan pysyvien paikallisten toimintamallien luomista. Kulttuurirahaston roolina oli myös pitää yllä hankkeiden korkeaa tasoa ja eettisyyttä.

Myrsky-hankkeen rinnalle käynnistettiin tutkimushanke, jota koordinoi Nuorisotutkimusverkosto. Nuoret taiteen tekijöinä -hankkeen tutkimusraportti (Katriina Siivonen, Sirkku Kotilainen ja Annikka Suoninen) julkaistiin toukokuussa 2010. Tutkimustulokset osoittavat, että taiteen tekemisellä on moninaisia myönteisiä vaikutuksia nuorten elämään ja identiteetin rakentumiseen.

Alusta lähtien Myrskylle oli toiveena löytää seuraaja Suomen Kulttuurirahaston kolmivuotisen rahoituksen päätyttyä. Myrskyn toimintaa jatkaa Suomen lasten ja nuorten säätiö.

Lisätietoja:

Olli Vallinheimo, amanuenssi
puh. 050 400 3183 tai (09) 6128 1251
Antti Arjava, yliasiamies, Suomen Kulttuurirahasto, puh. 09 - 612 810