Suomen Kulttuurirahaston aloitteesta vuonna 2006 käynnistynyt ja kustantama Kansatieteellinen Filmi Oy:n elokuvien digitointityö on saatu päätökseen. Isien työt -nimellä julkaistut viisi DVD-koostetta sisältävät lyhytelokuvia vanhoista käsityötaidoista, työmenetelmistä ja perinnekulttuurista.

Ensimmäinen osa sisältää lyhytelokuvia katoamassa olevista käsityötaidoista vuosilta 1936-40, ja se julkistettiin Kulttuurirahaston vuosijuhlassa 27.2.2006. Toiseen, kesäkuussa 2007 julkaistuun osaan on tallennettu Sakari Pälsin kuvaamia otoksia vuodelta 1938. Vuonna 2008 julkistettiin sarjan kolmas osa, joka on omistettu Kansatieteellinen Filmi Oy:n pääkuvaajalle Eino Mäkiselle. Myös vuonna 2009 julkaistu sarjan neljäs osa ja keväällä 2011 julkaistu päätösosa kunnioittavat Eino Mäkisen työtä.

Isien työt I-V -tallenteiden aineisto on vapaasti kaikkien käytössä ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Ne ovat nähtävissä, ladattavissa ja tilattavissa internetsivuilla osoitteessa www.kansatieteellisetfilmit.fi.

Tallenteita voi tilata myös puhelimitse (09) 612 810 (Suomen Kulttuurirahaston vaihde).

Taustaa

Kansatieteellisen kuvaustyön vakiinnuttamiseksi Suomessa perustettiin vuonna 1936 Kansatieteellinen Filmi Oy. Puuhamiehinä olivat mm. Sakari Pälsi, Esko Aaltonen, Martti Haavio, Kustaa Vilkuna sekä pääkuvaajaksi kutsuttu Eino Mäkinen. Yhtiön päämääränä oli kansankulttuurin taltiointi filmaamalla, valokuvaamalla ja äänittämällä sekä arkiston muodostaminen tutkijoiden käyttöön. Aktiivinen toiminta päättyi vuoteen 1941, jolloin jatkosota keskeytti kuvaustyöt. Kuusivuotisen toiminnan aikana saatiin valmiiksi noin 30 elokuvaa.

Suomen elokuva-arkisto aloitti vuonna 1972 tämän ainutlaatuisen nitraattifilmeille kuvatun materiaalin pelastamistyön, joka jatkuu edelleen. Elokuviin on talletettu viime hetkillä katoamassa olevia työmenetelmiä ja käsityötaitoa, kuten kaskenpolttoa ja yksipuisen ruuhen veistoa.

Vuonna 1978 Kansatieteellinen Filmi Oy lahjoitti Kustaa Vilkunan ja Eino Mäkisen allekirjoittamalla lahjakirjalla Suomen Kulttuurirahastolle yhtiön omistamat tekijänoikeudet, jotka liitettiin Keski-Pohjanmaan rahastossa olevaan Liisa ja Kustaa Vilkunan rahastoon.

Filmeihin kohdistuneen tasaisen kiinnostuksen vuoksi Kulttuurirahasto päätti vuonna 2006 tuoda ne kaikkien saataville. Säilyneestä filmiaineistosta tuotettiin kaikkiaan viisi osaa, joista viimeinen julkaistiin keväällä 2011.

Kulttuurirahasto on toimittanut Isien työt kaikille Suomen kirjastoille sekä yläasteille ja lukioille. Rahasto haluaa näin kunnioittaa ja tehdä tunnetuksi tieteellisen elokuvauksemme pioneeriyhtiön toimintaa ja siirtää jälkipolville isiemme töiden historiaa.