Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Suomen Kulttuurirahaston Keskusrahaston apurahojen hakuaika on 1.-31.10.2011
12.10.2011

Suomen Kulttuurirahaston apurahoja haetaan apurahanhakijan verkkopalvelussa. Tutustu hakuohjeisiin ja usein kysyttyihin kysymyksiin ennen kuin siirryt verkkopalveluun.

Apurahanhakijan verkkopalveluun täältä.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kaikilla taiteen aloilla on mahdollisuus hakea Katapultti-apurahaa. Apurahat on tarkoitettu taiteilijaryhmille, yhteisöille ja yhdistyksille edistämään ja uudistamaan taiteenalansa tai sen osa-alueen asemaa kansallisesti tai kansainvälisesti. Tavoitteena on, että rahoitetut hankkeet johtaisivat alan tai sen toimintaedellytysten merkittävään vahvistumiseen tai vähemmälle huomiolle jääneen taidealan näkyvyyden ja aseman pysyvään paranemiseen.

Lisätietoa Katapultti-apurahasta täältä.

Keskusrahaston hakemuksen voi tehdä hakuaikana 1.-31.10.

Takaisin uutislistaukseen