Pohjois-Savon rahaston 54. vuosijuhlaa ja apurahojen jakotilaisuutta vietettiin Kuopion kaupungintalolla perjantaina 12.5.2017. Tänä vuonna rahasto jakoi yhteensä 981 000 euroa 77 apurahana.

Pohjois-Savon rahasto myönsi 43 tiedeapurahaa, yhteensä 643 000 euroa. Taiteen tukemiseen jaettiin 34 apurahaa kaikkiaan 338 000 euroa. Apurahoja myönnettiin eniten lääketieteeseen ja säveltaiteeseen.

Kärkihanke-apuraha, 40 000 euroa, myönnettiin Itä-Suomen Muoto ry:lle Design Week Kuopio -kaupunkitapahtuman järjestämiseen. Kokovuotisia työskentelyapurahoja myönnettiin viisitoista, suuruudeltaan 24 000 euroa tai väiteilleille 28 000 euroa.

Pohjois-Savon rahastoon saapuneiden hakemusten määrä laski hieman edellisvuodesta. Tänä vuonna hakemuksia tuli 518 (viime vuonna 579) ja niillä anottiin yhteensä lähes 8 500 000 euroa. Hakemuksia tuli tieteisiin 261 ja taiteisiin 257 kappaletta.

Vuosijuhlassa jaettiin myös Itä-Suomen yliopiston ja Savon Sanomien myöntämä Saima-mitali professori Markku Laaksolle. Hän piti juhlapuheen aiheesta Mitä geenitutkimukset ovat meille opettaneet? Taiteilija Taru Mäntysen suunnittelema mitali myönnetään vuosittain tunnustukseksi suomalaisen henkisen ja taloudellisen kehityksen kansalliselle vaikuttajalle.

 

Lisätietoja:

Pohjois-Savon rahaston asiamies Antti Meurman, etunimi.sukunimi@skr.fi

 

Pohjois-Savon rahaston apurahansaajat 2017 yhteiskuvassa. (kuva: Petri Laitinen)