Takaisin artikkelilistaukseen
Hankeuutiset
Opas neuvoo hautamuistomerkin hoidossa
3.5.2016
Yksityiskohta hautamuistomerkistä Hietaniemen hautausmaalta. Kuva: Suvi Leukumaavaara
Yksityiskohta hautamuistomerkistä Hietaniemen hautausmaalta. Kuva: Suvi Leukumaavaara
Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto on julkaissut oppaan hautamuistomerkkien hoidosta yhteistyössä hautausmaita, hautakuvanveiston tutkimusta ja kulttuuriperinnön suojelua edustavien asiantuntijoiden kanssa. Oppaan tavoitteena on antaa ohjeita muistomerkkien kunnostukseen, mutta myös kiinnittää huomiota siihen, että eri tavoin merkittävät hautamuistomerkit ovat osa kulttuurihistoriaamme, joka hoitamattomana uhkaa kadota. Oppaan toivotaan innostavan myös haltijattomiksi jääneiden muistomerkkien kunnostukseen.

Miten hoidan hautamuistomerkkiä -opas on suunnattu yksityisille hautapaikan haltijoille ja suvuille sekä hautamuistomerkkejä pystyttäneille tai niiden kunnostamisesta kiinnostuneille tahoille, kuten kulttuuri-, ympäristö- ja kotiseutuyhdistyksille. Oppaassa käydään läpi hautamuistomerkin kunnostuksen lähtökohdat sekä hautapaikan haltijuuteen, muistomerkin materiaaliin, ikään, sijaintiin ja mahdollisiin vaurioihin liittyviä asioita.

Hautamuistomerkit ja niiden ylläpito kuuluvat hautapaikkojen haltijoille, joskus hyvin kaukaisillekin omaisille. Tietoisuus erityisesti vanhojen muistomerkkien olemassaolosta on saattanut eri sukupolvien aikana katketa tai suvut sammua, jolloin hautamuistomerkit ovat voineet jäädä pitkäksikin aikaa vaille hoitoa.  Seurakuntien kanssa tehtävät nykyiset haudanhoitosopimukset eivät käsitä muistomerkkien hoitoa, vaan kohdistuvat ainoastaan hautojen istutusten ja hiekka- tai nurmipinnan hoitoon. Monet eri tavoin merkittävät hautamuistomerkit ovat säännöllisen hoidon puutteessa alkaneet vaurioitua, kallistua tai kaatuessaan jopa rikkoutuneet.  Haltijattomat, vailla aktiivista hoitoa olevat hautamuistomerkit voivat joutua seurakuntien kuulutuksien myötä myös hautausmailta poistettaviksi. Hautamuistomerkeille suotuisinta olisi, että niitä hoidettaisiin säännöllisesti pienillä toimenpiteillä, jolloin niiden kunnossa ei tapahtuisi suuria muutoksia.

Hautausmaillemme eri aikakausina pystytetyt hautamuistomerkit vaalivat yksityisiä muistoja ja kertovat tarinoita yhteisestä historiastamme: paikkakuntien menneistä sukupolvista, merkkihenkilöiden, sukujen ja tavallisten ihmisten elämästä, ammateista, yhteiskuntaluokista ja vauraudesta, lapsimääristä, kuolleisuudesta.  Muistomerkkien kautta voidaan tarkastella esimerkiksi eri aikakausien käsityömenetelmiä, kuvanveistotaidetta ja kauneuskäsitystä. Hautamuistomerkkien suunnittelussa ja toteuttamisessa on ollut mukana useita maamme tunnetuimpia taiteilijoita ja arkkitehteja.

Miten hoidan hautamuistomerkkiä -oppaan ovat laatineet Uudenmaan rahaston asiamiehen, taidehistorioitsija Petja Hovinheimon (1975– 2013) aloitteesta konservaattori ja taidehistorioitsija Suvi Leukumaavaara sekä hankkeen ohjausryhmä, johon ovat kuuluneet taidehistorian dosentti, intendentti Liisa Lindgren, erikoistutkijat Laura Tuominen ja Elisa Heikkilä Museovirastosta, rakennuskonservaattori Jaana Perttilä Helsingin kaupunginmuseosta, maankäyttöpäällikkö Harri Palo Kirkkohallituksesta, hautaustoimen päällikkö Risto Lehto ja ylipuutarhuri Ari Pipatti Helsingin seurakuntayhtymästä sekä Uudenmaan rahaston nykyinen asiamies Leena Tammivuori. Opas on julkaistu sekä painettuna että sähköisenä osoitteessa

Lisätietoja:
Uudenmaan rahaston asiamies Leena Tammivuori, etunimi.sukunimi@skr.fi
Tutkija Suvi Leukumaavaara, etunimi.sukunimi@gmail.com