Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Myrsky-raportti: Taiteen särmällä nuorille hyvinvointia
6.10.2010

Nuorten elämänilo on vankistunut ja henkinen ja fyysinen hyvinvointi on parantunut vuoteen 2020 mennessä merkittävästi. Apuna on ollut taiteen tekeminen. Nuoret näkyvät yhteiskunnassa särmikkäänä ja hersyvänä ideoita tuottavana voimana. Syrjässä olevien ajatukset ja toimet ovat voimaantuneet mukaan yhteisen elämän rakentamiseen.

Näin visioi Suomen Kulttuurirahaston Myrsky-hankkeen tulevaisuusryhmä. Sen tavoitteena oli kaivaa esiin toimia, joiden avulla saadaan taide tiiviimmin osaksi nuorten arkea. Työryhmän raportti julkaistiin Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen eJulkaisuna, 6/2010 ja Nuorisotutkimusverkoston verkkojulkaisuna 35.

Työryhmä työskenteli teatterilähtöisin keinoin ns. tulevaisuusverstaissa. Tällä tavoin pyrittiin sitouttamaan nuorten hyvinvointi ja taiteen tekeminen -teemaan mahdollisimman monenlaisia ihmisiä: viranomaisia, päättäjiä, talouselämän vaikuttajia ja nuorten parissa työskenteleviä.


Kaikille nuorille kipinä taiteen tekemiseen

Tulevaisuusverstaisiin osallistuneet ovat sitoutuneet omassa työssään edistämään seuraavia toiminta-ajatuksia, joiden käytännön toteutuksesta on yksilöityjä esimerkkejä raportissa:

 

  1. Aikuiset antavat nuorille aikaansa
  2. Nuoret ja aikuiset tekevät taidetta toisiaan inspiroiden
  3. Nuoret toimivat eri taiteen aloja yhdistävissä monitaiteisissa ympäristöissä
  4. Aikuiset ohjaavat taiteen tekemistä nuorten ehdoilla
  5. Nuoret vaikuttavat taiteen tekemisen mahdollisuuksiinsa ja saavat siihen apua
  6. Syrjässä olevat nuorten toiveet pääsevät esille taiteen avulla
  7. Nuoret saavat innostavaa ja laadukasta taideopetusta perusopetuksessa ja muissa oppilaitoksissa

Oleellista on lisäksi, että verstaassa tuotetuista ideoista kuka tahansa voi etsiä itselleen sopivia.

- Tulevaisuutemme muotoutuu valinnoista, joita joka päivä teemme. Erilaisten vaihtoehtojen pohjalta voimme arvojemme perusteella valita tavoiteltavan tulevaisuuden. Tässä työskentelyssä olemme erityisesti pureutuneet siihen, miten taide voi tukea nuorten kasvua tulevaisuudessa aiempaa enemmän, sanoo raportin kirjoittanut dosentti Katriina Siivonen Nuorisotutkimusverkostosta ja Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta.

Tulevaisuusverstastyöskentelyyn sisältyi kaksi verstaspäivää viime talvena. Niihin osallistui reilut 20 henkilöä yhteiskunnan eri tahoilta. Mukana oli myös nuoria ja nuorten taideprosesseja ohjanneita taiteilijoita Myrsky-hankkeista.


Koko julkaisu löytyy täältä.

Lisätietoja:
Katriina Siivonen
Dosentti, Nuorisotutkimusverkosto ja Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus
p. 040 831 0016

Takaisin uutislistaukseen