Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Liikkuvuusapurahat ja residenssipaikat haettavissa
10.8.2017

Suomen Kulttuurirahasto myöntää vuosittain apurahoja työskentelyyn taiteilijaresidensseissä. Uutena tukimuotona julistetaan haettavaksi myös apurahoja ulkomaisen oleskelujakson kuluihin vapaavalintaisessa kohteessa. Residenssipaikat sekä liikkuvuusapuraha vuodelle 2018 ovat haettavissa 10.–31.8.2017.

Taiteilijaresidenssien hakukohteita on viisi: Hôtel Chevillon Ranskassa, SeMA Nanji Soulissa Etelä-Koreassa, Tokyo Wondersite Japanissa, O Espaço do Tempo Portugalissa sekä uutena kohteena Artspace Australiassa. Työskentelyapuraha on 2 000 euroa kuukaudessa ja O Espaço do Tempoon 500 euroa viikossa henkilöä kohden.

O Espaço do Tempo -residenssi on tarkoitettu tanssi- ja näyttämötaiteen tekijöille, Tokyo Wondersite, SeMA Nanji ja uusi kohde Artspace kuvataiteilijoille sekä Hôtel Chevillon kuvataiteilijoille, kirjailijoille ja kääntäjille.

Uusi tukimuoto kansainväliseen liikkuvuuteen

Liikkuvuusapurahalla voi kattaa taiteellisen työskentelyn kuluja ulkomailla. Apurahan tavoitteena on mahdollistaa taiteilijalle ulkomaisen oleskelujakson avulla uusia välineitä ja verkostoja taiteellisen työskentelyn tueksi. Apurahaa voivat hakea taiteilijat yksin tai työryhmänä kaikilta taiteen aloilta yli kahden viikon kestoisiin ulkomaanmatkoihin.

Liikkuvuusapuraha on suuruudeltaan 3 000–10 000 euroa esimerkiksi residenssityöskentelyyn, festivaaliosallistumisiin, näyttelyprojekteihin ja kansainvälisiin yhteishankkeisiin liittyviin matkoihin.

Molempia apurahoja voi hakea verkkopalvelun kautta, ja yhdellä hakukierroksella voi hakea joko Kulttuurirahaston tarjoamia residenssipaikkoja tai liikkuvuusapurahaa, mutta ei molempia.

Lisätietoja taiteilijaresidensseistä ja liikkuvuusapurahasta, hakuohjeet sekä linkki sähköiseen hakupalveluun:

www.skr.fi/taiteilijaresidenssit

www.skr.fi/liikkuvuusapuraha


Lisätietoja:

Johanna Ruohonen, erityisasiantuntija ja museonjohtaja, p. 040 5163 475, etunimi.sukunimi@skr.fi