Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Kulttuurirahaston keskeisiin luottamustehtäviin uusia henkilöitä
4.10.2017

Suomen Kulttuurirahaston hallitus on valinnut säätiön uudeksi puheenjohtajaksi toimikaudelle 1.10.2017–30.9.2018 fil. kand. Jari Sokan.

Hallituksen uutena jäsenenä aloitti tieteen- ja teknologiantutkimuksen professori Petri Ylikoski Helsingin yliopistosta.

Hallituksessa jatkavat professori Pertti Haaparanta Aalto yliopiston Taloustieteen laitos Economicumista, johtaja Hanna Hiidenpalo Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elosta, kirjailija Jari Järvelä Kotkasta, näyttelijä, teatteritaiteen tohtori Jussi Lehtonen Suomen Kansallisteatterista, professori Johanna Mappes Jyväskylän yliopistosta, professori Mikko Niemi Helsingin yliopistosta, professori Anne Birgitta Pessi Helsingin yliopistosta, professori Ari Sihvola Aalto yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulusta,  toimitusjohtaja Aino Turtiainen-Visala Fazer Konserttitoimisto Oy:stä ja Fredrika Wetterhoff -säätiön toiminnanjohtaja Hannele Yrjö-Koskinen Hämeenlinnasta. Hallituksen jäsenen toimikausi on kolme vuotta, ja perättäisiä toimikausia voi olla enintään kolme.

Kulttuurirahaston hallintoneuvoston esimiehenä on aloittanut professori Pirjo Ståhle. Hallintoneuvostoon on valittu uusina jäseninä kustantaja Anna-Riikka Carlson, pääkirjoitustoimituksen esimies Matti Kalliokoski, lääketieteen tohtori Leena Niemistö, vararehtori Riitta Pyykkö sekä pääjohtaja Mari Walls.

Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajana jatkaa maakuntajohtaja Asko Peltola. Varapuheenjohtajaksi on valittu yhteiskuntatiet. maisteri Siru Ahopelto ja jäseniksi rehtori Liisa Holmberg, toimitusjohtaja Juha Ruotsalainen sekä toimitusjohtaja Jaakko Tapaninen.

 

Jari Sokka (vas). ja Petri Ylikoski. Kuvat: Heikki Tuuli