– Aloitin urani arkkitehtina Helsingissä 1970-luvun alkupuolella. Tuolloin kaupunkisuunnittelun piirissä toimi myös sosiologeja. Keskustelu kaupungin ja rakentamisen kehittämisestä oli mielestäni moniäänisempää ja siten kiinnostavampaa ja hyödyllisempää kuin nykyisin, Davidsson kuvaile...
Susanne Ylönen. Kuva: Pekka Hannila
Huoneliha, Haisuli ja Hodor-meemit ovat Susanne Ylöselle esimerkkejä esteettisestä härmistämisestä eli abstraktin tai pelottavan asian alentamisesta konkretian keinoin. Huoneliha on uud...
Tietokoneen kaiuttimista kuuluu suomea muistuttavaa kansanomaista laulua ja musiikintutkija Jari Eerola tapailee digisyntikastaan säveliä Tampereen kodissaan.
– Koetan nuotintaa kenttämatkallani Vepsässä äänittämääni laulua. Apuna tässä on myös tietokoneen transkriptio-ohj...
– Nykyään eläinkeskustelu on hyvin moniäänistä ja ristiriitaista. Eläimistä puhutaan huomattavasti enemmän kuin aiemmin, niin markkinoinnissa kuin akateemisessa tutkimuksessakin, sekä ihan arkikeskustelussa vaikkapa sosiaalisessa mediassa tai lehdistössä, tutkija Elisa Aaltola&nbs...
– Lähdin kymmenvuotiaana paimeneen ja aloin myös merkitä poroja. Nyt olen hoitanut poroja 30 vuotta ja elämäni aikana olen ollut vain pari viikkoa muissa töissä, kertoo Hannu Magga, joka tutkii porojen merkinnässä käytettäviä sukumerkkejä ja tallentaa suullista poronhoitoperinnett...
-Ihan alussa paljastui fossiloitunut keskiaikainen kylä, jonka viimeisen vaiheen rakennuksista suuri osa oli jossain määrin havaittavissa paljaalla silmällä. Kaivamalla pääsimme käsiksi varhaisempiin vaiheisiin. Tämäntyyppisiä fossiloituneita kyliä ei Suomessa ole monia, ja uskallan jo...
Suomalaisten hiljaisuus on paljon toisteltu stereotypia, joka on jatkuvasti esillä. Samalla suomalaiset tulevat kuin automaattisesti verratuksi muihin kansoihin.
Filosofian tohtori Anna Vatanen
- Ei kuitenkaan ole varsinaisesti tutkittu, et...
Istun lauteilla. Sähkön lämmittämien kivien sihahtaessa toisenlaisen, pehmeämmän sihahduksen vuosien takaa. Istun lauteilla äitini kanssa oman viisivuotiaani kokoisena ja oloisena. Ulkoa kuuluu tuulen vongahtelua ja napsahduksia. Saunan seinustalla seisova koivu pyyhkäisee alaoksillaan...
Urheilutapahtumien musiikki on uhoa, kansallistunnetta ja tunnelmointia
Sandstorm, We will rock you ja Get ready for this. Jos katsot jääkiekon MM-kisoja televisiosta, saat hyvin todennäköisesti kuulla pätkiä näistä kappaleista, arvelee Åbo Akademin tutkija Kaj Ahlsved.
Ahlsved tutkii, miten nauhoitettua musiikkia...
– Oletukseni on, että lasten kuvat ovat merkittäviä ja ne kertovat arjesta, kertoo tutkija Kristiina Eskelinen. Hän tekee väitöskirjaa koululaisten iltapäivätoiminnasta eli iltapäiväkerhoista lasten itsensä kuvaamien valokuvien kautta.
Eskelinen keräsi kuvamateriaalinsa iltapäivä...