Argumentan lähestymistapa on korostetusti tieteiden välinen. Usein samaa ongelmaa tutkitaan eri tieteenaloilla, mutta yhteistä kieltä ratkaisujen hahmottamiseksi on vaikea löytää. Argumentan tarkoituksena on tuottaa tutkijoiden välisen keskustelun kautta uusia vastauksia ja johtopäätöksiä yhteiskunnallisesti haastaviin kysymyksiin ja viestiä nämä tulokset tieteen sisäpiiriä laajemmalle yleisölle.

Argumenta-apurahojen haku erityiskohteena on päättynyt. Kannustamme hakemaan Argumentan tarkoitusta toteuttavia apurahoja Kulttuurirahaston lokakuun hausta.

Haun aikataulu

Apurahahaku on kaksivaiheinen. Haun ensimmäinen vaihe on avoinna Maaliskuun kierroksella Kulttuurirahaston verkkopalvelussa. Haku sulkeutuu klo 16 viimeisenä hakupäivänä. Haun toinen vaihe jatkoon valituille on avoinna Elokuun kierroksella. Toisen vaiheen tulokset julkistetaan lokakuun loppuun mennessä.

Kuka voi hakea apurahaa

Haku on tarkoitettu työryhmille, joissa toivotaan olevan edustettuina hankkeen kattamat tieteenalat. Oikeushenkilöt, kuten esimerkiksi yliopistot, eivät voi hakea Argumenta-apurahaa.

Millaista apurahaa voi hakea

Argumentan keskeisenä toimintamallina on seminaarien ja mahdollisten työpajojen kokonaisuus, johon voi liittyä myös muuta toimintaa. Rahoitusta ei ole tarkoitettu varsinaiseen tutkimustyöhön, vaan sitä voi hakea seminaarien ja muiden tapahtumien järjestämisen sekä viestinnän kulujen kattamiseen.

Rahoituksen määrä yhdelle hankkeelle on n. 100 000–150 000 euroa.

Argumenta-hankkeiden tulee tähdätä a) julkisen keskustelun lisäämiseen ja syventämiseen aiheesta tai b) suoraan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttamiseen.

Ennen hakemuksen täyttämistä sinun tulee lukea huolellisesti kaksi hakuohjetta:

Argumenta-apurahaa koskevat hakuohjeet

Apurahojen hakuohjeet

Argumenta-apurahansaajien yhteyshenkilö Rahastossa:
Apurahasihteeri Eriika Johansson
Eriika
Johansson
erityisasiantuntija