Laina-ajat

Suomen Kulttuurirahaston soitinkokoelman arvokkaimmat soittimet (14 kpl) on nimetty arvosoittimiksi. Arvosoittimen laina-aika on noin viisi vuotta. Soitin voidaan hakemuksesta luovuttaa saman henkilön käyttöön myös toiselle viisivuotiskaudelle. Kolmaskin kausi on mahdollinen, mutta tällöin hakemus käsitellään julkisen hakumenettelyn yhteydessä.

Muiden soittimien laina-aika on niin ikään noin viisi vuotta. Nämä soittimet lainataan kuitenkin ainoastaan yhden kauden ajaksi.

Hakuaika ja -ohjeet

Hakuaika on vuosittain lokakuun kolme ensimmäistä viikkoa.

Vapaamuotoisesta hakemuksesta tulee ilmetä hakijan henkilötunnus, yhteystiedot, opinnot ja taiteelliset ansiot sekä pääpiirteittäinen suunnitelma lainakauden taiteellisesta toiminnasta.

Hakemuksessa on myös syytä mainita, mitä soitinta hakemus koskee sekä mahdolliset toissijaiset vaihtoehdot. Soittimia on mahdollista kokeilla hakuaikana.

Esitykset lainansaajista Suomen Kulttuurirahaston hallitukselle tekee soitinkokoelman asiantuntijatoimikunta. Soittimet luovutetaan lainansaajille joulukuun alusta tai sopimuksen mukaan. Lainakausi päättyy kunakin vuonna 30. syyskuuta.

Soittimia lainataan pääsääntöisesti ainoastaan Suomessa pysyvästi asuville henkilöille. Poikkeuksen muodostavat esimerkiksi suomalaisen hakijan ulkomailla suoritettavat opinnot.

Hakemukset lähetetään osoitteeseen:
Suomen Kulttuurirahasto
Soitinkokoelma
PL 203
00121 Helsinki

Hakemuksen voi myös toimittaa Kulttuurirahaston toimistoon (Bulevardi 5 A 13, Helsinki).

Lisätietoja antaa erityisasiantuntija Veli-Markus Tapio (040 5366580, vmt@skr.fi).