Videopelit eivät usein ole pelejä ollenkaan, vaan lähempänä kirjoja, legopalikoita, elokuvia, urheilua tai taidetta, sanoo tutkija Veli-Matti Karhulahti.

– Puhumme videopelaamisesta yksittäisenä tekemisenä ja peleistä tietynlaisina esineinä, mutta ne sisältävät hirveän määrän toisistaan poikkeavia asioita. Ongelmana on, että on vain yksi sana, jolla kuvataan niin erilaisia tuotteita, Karhulahti selittää. Hänen mielestään kaikkien näiden tuotteiden näkeminen vain videopeleinä typistää laajan ilmiön turhan kapeaksi.

Väitöstutkimuksessaan Karhulahti on tehnyt pelien lajitaksonomiaa, luokittelua erilaisten ominaisuuksien perusteella. Erojen pohjalta voi ymmärtää lajien kirjoa. Tämä voi olla tärkeää esimerkiksi kun halutaan tutkia pelaamisen seurauksia.

– Klassisen määritelmän mukaan peli on fyysistä ja sosiaalista toimintaa. Kaikki videopelit eivät siinä mielessä välttämättä ole lainkaan pelejä.

Lisää pelisivistystä!

– Pelaamista ja videopelaamista koskevaa yleissivistystä puuttuu, Karhulati harmittelee. Hänen mukaansa keskustelua peleistä hankaloittaa se, että monet keskustelijoista eivät itse ole pelanneet, eivätkä ymmärrä, miten erilaisia tuotteita kutsutaan videopeleiksi.

– Pelillisyys voi olla vain marginaalinen osa videopeliksi kutsuttua esinettä.

Esimerkiksi World of Warcraft on sosiaalinen ympäristö ja virtuaalinen maailma, siellä ei ole pakko pelata lainkaan. Minecraft taas on ihan kuin legojen rakentamista, vain virtuaalisessa muodossa.

– Ja sitten on tietysti ne seikkailu- ja tarinapelit, joiden ’pelaaminen’ on itse asiassa lähinnä lukemista, Karhulahti huomauttaa.

Hänen seuraava tutkimuksensa käsittelee elektronista urheilua. Suosituinta eUrheilulajia, League of Legendsia, harrastaa säännöllisesti jopa 70 miljoonaa pelaajaa kuukaudessa. Saman pelikokemuksen ja ympäristön jakaa siis valtava määrä ihmisiä.

Jäävätkö videopelit historiaan?

– Ne esineet, jotka meillä on nyt ja joita meillä on ollut muutaman vuosikymmenen, ovat tietynlainen tapa pelata tai leikkiä. Tulevaisuuden leikki- ja peli-ilmiöillä ei kuitenkaan välttämättä ole mitään tekemistä niiden kanssa.

– Videopelaaminen – painottaen video-sanaa – ei varmastikaan silloin tunnu mielekkäältä termiltä. Nykyisetkään ’videopelit’ eivät aina ole riippuvaisia kuvasta, Karhulahti huomauttaa. Hän uskoo, että uusien pelaamisen muodot yleistyvät, nykymuotoiset videopelit nähdään osana historiallista kehitystä.

– Pelaaminen ja leikkiminen eivät kuitenkaan koskaan katoa.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Harri Tahvanainen