Takaisin artikkelilistaukseen
Hankeuutiset
Suomen Kulttuurirahasto järjestää kirjoittajakoulun kriitikoille
3.12.2019
Suomen Kulttuurirahasto järjestää kirjoittajakoulun kriitikoille
Suomen Kulttuurirahasto järjestää kirjoittajakoulun kriitikoille syksyllä 2020. Kurssi keskittyy taiteesta kirjoittamiseen. Sen tavoitteena on kehittää kriitikoiden ja taiteesta ammatikseen kirjoittavien omaa osaamista, tarjota vertaistukea ja päivittää ajatuksia kritiikistä.

– Kritiikki on journalismin hiljainen sisällöntuottaja, jonka merkitys olisi nykypäivänä syytä tunnistaa entistä vahvemmin, sanoo E. J. Vehmaksen rahaston puheenjohtaja, kriitikko Maria Säkö.

Taidekriitikko E. J. Vehmaksen nimeä kantava rahasto on Suomen Kulttuurirahaston nimikkorahasto, jonka tarkoituksena on tukea taidearvostelijoita.

– Halusimme järjestää kurssin nimenomaan kokeneille, uransa keskivaiheilla oleville kriitikoille, jotta heidän ammattitaitonsa ei katoaisi mediasta rahoitusongelmien ja kritiikkiä ylenkatsovan henkisen ilmapiirin vuoksi. Nykypäivä vaatii sekä kriitikoilta että medioilta uudenlaista journalistista osaamista ja kritiikin merkityksen kirkastamista.

Kurssin lopputyönä jokainen osallistuja tekee pitkän taide-esseen jostakin kirjoittajaa kiinnostavasta aiheesta. Siihen liittyy myös kurssin aikana tehtävä opintomatka ulkomaille. Kukin osallistuja valitsee itse sellaisen opintomatkan kohteen, joka on kiinnostava tutkimuskohteen kannalta.

"Jos kritiikin merkitystä ei nyt ymmärretä syvällisesti ja sen asemaa osana journalismia paranneta, saatamme huomata leikanneemme ison osan yhteistä kulttuurista muistiamme pois."

SKR:n kurssi sisältää kahdeksan lähiopetuspäivää, ulkomaanmatkan ja kirjoitustehtäviä. Kurssille valitaan enintään 15 osallistujaa, ja valitut saavat 2 500 euron työskentelyapurahan sekä enintään 2 000 euroa opintomatkan toteuttamiseen. Kurssin ohjelma julkaistaan tammikuussa, ja kurssille haetaan Long Playn kautta 20.1.–17.2. Valinnoista ilmoitetaan 31. maaliskuuta 2020 mennessä.

Kurssin sisällön on suunnitellut Long Play -julkaisu, ja kurssin vastuuopettajana toimii toimittaja, kirjailija ja kirjoittamisen opettaja Anu Silfverberg. Hänen lisäkseen kurssilla opettavat muun muassa ruotsalainen kirjallisuuskriitikko ja kääntäjä Rebecka Kärde, Harri Kalha, Kalle Kinnunen, Mervi Kantokorpi, Suna Vuori, Sonja Saarikoski, Tommi Melender, Riikka Pelo, Minna Lindgren sekä Todellisuuden tutkimuskeskus.

– Kritiikkiin satsaaminen on nykypäivänä tärkeää myös siksi, että kritiikit tallentavat aikalaisvastaanottoa. Jos kritiikin merkitystä ei nyt ymmärretä syvällisesti ja sen asemaa osana journalismia paranneta, saatamme huomata leikanneemme ison osan yhteistä kulttuurista muistiamme pois, Maria Säkö sanoo.

Suomen Kulttuurirahasto on aiemmin tukenut taiteesta kirjoittamista järjestämällä kaksi kulttuurijournalismin mestarikurssia. Muotoiluun ja designiin erikoistuneille kriitikoille järjestettiin vuonna 2018 lyhytkurssi yhteistyössä New Yorkin kulttuuri-instituutin kanssa.

Lisätietoa:

Maria Säkö, maria_sako@hotmail.com, p. 044 076 0917
Johanna Ruohonen, johanna.ruohonen@skr.fi, p. 040 516 3475

Anu Silfverberg, anu@longplay.fi, p. 044 333 5574