Teksti: Antti Kivimäki

Valokuvassa vihtiläinen hautausurakoitsija Sunny Odum kelluu vedessä silmät kiinni. Kuvan keskellä näkyy hänen kasvonsa, veden kalvon alla aavistuksenomaisesti tummanruskean vartalon ääriviivaa. Muuten kuvassa on pelkkää joen kalvoa ja sen väreitä.

– Kuva voisi olla mistä tahansa…, valokuvaaja Uwa Iduozee kertoo.

– Vaikkapa Vantaanjoesta, kirjoittaja Maryan Abdulkarim heittää väliin.

– …mutta se on Nigerjoesta, Iduozee sanoo.

Kuva on esillä Poliittisen valokuvan festivaaleilla Suomen valokuvataiteen museossa mutta laajemmin se liittyy Iduozeen ja Abdulkarimin kirjaprojektiin, jossa he kertovat sanoin ja kuvin kahdeksan Suomeen saapuneen ensimmäisen polven mustan maahanmuuttajan tarinan.

Nämä ovat tulleet Suomeen 1950–90-luvuilla Yhdysvalloista, Englannista, Somaliasta, Sudanista, Etiopiasta ja Nigeriasta ja edustavat kolmikymppisten Iduozeen ja Abdulkarimin vanhempien ikäpolvea. Kirjan alkuperäinen työnimi oli This is not how I imagined my life.

– Usein maahanmuuttotarinat alkavat siitä, kun ihminen saapuu Suomeen. Me halusimme tehdä toisin. Valitsimme tarkoituksella ihmisiä, jotka muuttivat vasta aikuisina. Niinpä heillä ehti olla monenlaisia unelmia ennen kuin he tulivat Suomeen esimerkiksi sisällissotaa karkuun, rakkauden perässä, töihin, opiskelemaan tai muista syistä, Abdulkarim kertoo.

Koneen Säätiön tukemassa kirjaprojektissaan Abdulkarim kyseli maahanmuuttajilta heidän koko elämänhistoriaansa ja Iduozee kuvasi heitä suomalaisissa ympyröissä. Tekijöistä alkoi kuitenkin tuntua, että on hassua dokumentoida ihmisten tarinaa vain Suomesta käsin.

"Ihmiset ovat alastomampia ympäristössä, jossa on läsnä historia ja asiat, jotka saattavat olla heille vaikeita käsitellä."

Lisäksi kaikkien elämä ei siirtynyt veitsellä leikaten vain Suomeen vaan monet vierailevat säännöllisesti kotimaissaan. Esimerkiksi Odum pyörittää kotikaupungissaan hotellia.

Niinpä Abdulkarim ja Iduozee viime vuoden maaliskuussa matkasivat Suomen Kulttuurirahaston myöntämän 5000 euron liikkuvuusapurahan turvin kahdeksi viikoksi Nigeriaan dokumentoimaan Odumin elämää Nigerin rannalla melko liki suistoa sijaitsevassa Asaban kaupungissa ja eläkkeellä olevan Ike Chimen elämää Enugussa, joka sijaitsee reilut sata kilometriä Asabasta itään.

– Ihmiset ovat alastomampia ympäristössä, jossa on läsnä historia ja asiat, jotka saattavat olla heille vaikeita käsitellä. Heissä aisti aluksi tiettyä varauksellisuutta, kun saimme nähdä heidän elämästään tämän puolen ja esimerkiksi perheenjäseniä, joiden elämäntilanne ei välttämättä herätä ylpeyttä. Tämä kuitenkin lähensi suhdettamme dokumenttimme kohteisiin, Iduozee sanoo.

Iduozee ja Abdulkarim kulkivat miesten matkassa katsellen vanhoja paikkoja ja taloja. Maisemat kirvoittivat miehissä muistoja, joita ei Suomessa olisi välttämättä syntynyt.

Iduozee asetti tavoitteekseen, ettei uusi ympäristö viettelisi häntä sivuraiteille dokumentoimaan hänelle eksoottisia maisemia.

– Halusin pelkistää visuaalisuuden samoin kuin tekisin Suomessa. Kuva Odumista Nigerjoessa kellumassa on juuri tällainen. Se ei nojaa ympäristöön vaan tunteeseen, Iduozee sanoo. 

Chimestä Iduozee sai Enugussa vastaavan kuvan, kun tämä nuuhki kukkia vanhan kotitalonsa pihalla ja upposi hetkeksi omaan nostalgiaansa.

"Kerran matkalaiset joutuivat istumaan bussissa kaksi tuntia odottamassa, että se tuli täyteen."

Suurin siivu 5000 euron matka-apurahasta kului lentoihin Suomesta Nigeriaan ja takaisin. Kirjantekijat yllättyivät siitä, että Nigerian sisällä matkustaminen oli hitaampaa ja kalliimpaa kuin he olivat ajatelleet.

Kaupungissa mopotakseilla pääsi paikasta toiseen parilla eurolla, mutta paikallislennot maksoivat jo parisataa euroa. Pitkänmatkanbussit olivat edullisia, tosin kerran matkalaiset joutuivat istumaan bussissa kaksi tuntia odottamassa, että se tuli täyteen. Vasta sitten se lähti liikkeelle.

Ulkomaalainen ei saa Nigeriassa vuokrata yksin autoa, vaan mukaan pitää vuokrata paikallinen kuski.

Matkalaiset kiinnittivät huomion siihen, että poliiseja oli paljon liikenteessä ja he myös pysäyttelivät autoja säännöllisesti papereita kysellen. Aiemmin Nigerian liikenteessä on ollut paljon ryöstöjä, mutta poliisien näkyvyys on vähentänyt niitä.

– Minä en ollut huolissani turvallisuudestani missään vaiheessa. Tosin menen kyllä melko hyvin paikallisesta niin kauan kuin pysyn hiljaa, Abdulkarim sanoo.

Uwa Iduozeen valokuvia kirjaprojektista oli nähtävillä  8.3.–26.5.2019 Poliittisen valokuvan festivaaleilla Suomen valokuvataiteen museossa Helsingin Kaapelitehtaalla.